11. Leiki vanhanaikaisesti lastenlasten kanssa

Ennen vanhaan lasten mielikuvitus muutti todellisen työn omaksi leikikseen. Ostolelut olivat harvinaisia, mutta luonnosta ja kotipiiristä keksittiin materiaalia leikkikaluiksi. Leikisti viljeltiin peltoja ja leikattiin heinää, jotka tarvittiin karjan ruoaksi. Leian, tildan ja Pikku-Lauran Anne-mummo esimerkiksi harjoitteli tukan letittämistä pitkäheinäisillä ruohomättäillä Seija -siskonsa kanssa. Leikki-navetthan tehtiin karja kuusen kävyistä, joihin pistettiin tikut jaloiksi. Lampaiksi kävivät männyn kävyt.  Ja usein ylöstyöntyvien, vanhojen ja suurten puitten juuret olivat oivia navetanpilttuitten seiniä.

Hevosen pito oli pojille mieluinen asia. Hevosen saattoi leikata päreestä tai tuohesta, mutta komein hevonen oli isän tai veljen tekemä puuhevonen ja se oli suuri ylpeyden aihe. Puuhevoselle omistaja antoi yleensä nimen. Puuhevosilla, kuten monilla muillakin leikkikaluilla, oli huvituksen lisäksi kasvatuksellinen tarkoitus. Puuhevosen tarkoituksena oli totuttaa lapset hevosten seuraan, sillä hevosella oli suuri merkitys maataloudessa työjuhtana ja kulkuvälineiden, kuten reen ja kärryjen vetäjänä. Leikkiratsulla istuminen kehitti tasapainoa hevosen selässä pysymiseen. Puuhevosia oli keinujalaksilla, pyörällisinä, polkimilla ja perässä vedettäviä malleja. Mieluinen ratsuhevonen saatiin kun satuloitiin sahatukki. Käppihevosia oli jos minkälaisia, ja vanhasta villasukasta lyhytvartisesta luudasta sai myös nopeasti ratsuhevosen.
   Aseita  rakenneltiin lankupaloista, putkikasveista ja oksista. Oikeaa ampumista varten rakenneltiin jänne- ja jousipyssyjä, mutta risat ja koiranputkesta tehdyt hernepyssyt olivat niitä hupaisimpia. Pihlajanmarjoja hernepyssyllä pruukathin ammuskella kaverin niskhan. Kaikenlainen rakentelu kiinnosti lapsia. Tehtiin tikuista ja kivistä pikkutaloja ja isompiakin majoja risuista ja oksista, jonne mahtui sisälle itsekin kököttämään. Metsään piti joka kesä rakentaa kota. Talvella rakennettiin lumilinnoja. Kesällä valmistettiin laivoja lastuista ja kaarnasta. Niitä uiteltiin lätäköissä ja vesien rannoilla. Keväisin puroihin rakenneltiin vesimyllyjä. 

Keppihevonen, valmistus, Käpphäst, tillverkning

 


Kotitöistä leipominen oli mieluisa leikki. Savesta ja hiekasta leivottiin kakkuja, jotka paistettiin auringossa. Talosilla olo eli nykyiset kotileikit olivat jokapäiväisen perhe-elämän jäljittelyä. Talonpoikaiseen elämään kuului ruoan keittämistä padassa. Marjat olivat suosittuja tarveaineita. Puiden lehdet toimivat kukkojen eli piirakoiden kuorina. Astioita pestin, kuivattiin ja järjesteltiin hyllyille. Joku saattoi perustaa kaupan, jossa myytävänä olivat luonnosta kerätyt ainekset. Nukkeleikit ovat kuuluneet tyttöjen leikkeihin kautta aikojen. Nukkena saattoi olla kepin tai puupalan ympärille kiedottuja riepuja. Räsynuken pää täytettiin hiekalla tai sahajauhoilla. Nukella piti olla sänky ja petivaatteet sekä vaihtovaatteita. Nukkien hoitaminen ja pukeminen jäljitteli myös äidin toimia. Nuken vaatteita piti pestä. Pyykillä käytiin äidin mukana. Aikuisten elämästä otettiin mallia myös kotijuhlista, kuten hautajaisista ja ristiäisistä. Välillä oli hauska myös auttaa äitiä kotitöissä. 

          Maibi ja Anne leikkaamassa matonkuteita.   Anne menossa äidin kanssa saunaan pyykille.

Anne-mummon Bertta-tädin miehellä Karvosen Viljolla oli Halsualla linja-autofirma, ja kun kuorimme omenaa, niin yritimme aina kuoria sillälailla "spiraalimaisesti", että kuori ei olisi katkennut poikki kesken kuorinnan, koska silloin pääsisimme ilmaiseksi Viljon linja-autolla Kokkolaan. 

Pukeutumisleikit ovatt aina suosittuja, ja tässä Anne-mummo leikkii n. 4-vuotiaana eli v. 1957 parhaan kaverinsa "Maibin" kanssa omnibussin rahastajaa.

Anne-mummon kotipaihan eteen pysähtyi useasti sekä linja-autoja että postiautoja, koska sekä posti, että yhteiskoulu oli tien toisella puolella. Penskoista oli aina jännää, kun bussi tuli. Vasemman puoleisessa kuvassa on postiauto, ja silloin postiautot olivat aina keltaoransseja. Toisesa kuvassa on "Maibin" isä Veikko, Karvosen Viljon bussikuskina ja rahastajana oli Tuula, Viljon ja Bertan tytär.

Piilosilla olo, urheiluleikit, tasapainoleikit, kuten puujaloilla kävely, olivat tyttöjen ja poikien yhteisiä leikkejä. Liikunnallisia leikkejä valittiin välillä, kun haluttiin vähän rajumpia leikkejä. Erilaiset hyppyihin perustuvista leikeistä pukki-, naru- ja ruutuhyppelyistä valikoituivat kaksi viimeistä tyttöjen suosikeiksi. Anne-mummo oli tosi haka kuminauha-tvistissä ja hyppynaurulla hyppimisessä..



Kuva on 1920-luvulta.

Pomppulaudassa eli lautahypyssäkin tarvittiin tasapainotaitoa. Laudanhyppäämisessä asetetaan jäykähkö, mutta kimmoisa lauta poikittain maassa olevan noin 1-1,5 metrin pituisen pölkyn päälle. Kaksi hyppääjää asettuu oman lautapuoliskonsa päähän. Jos he ovat eripainoisia, siirretään lautaa enemmän kevyemmän puolelle, toisin sanoen painavampi antaa ”leipää” tasapainon aikaansaamiseksi. Toisen hypättyä ilmaan ja pudottua takaisin laudanpäähänsä, nostaa laudan toinen puoli toisessa päässä olevan ilmaan, joten kumpikin hyppää vuorotellen.

Erilaiset pelit ovat aina olleet suosiossa, jos vain saatiin kokoon joukkue ja nappuloita, joiksi kävivät kuulat, napit, lantit ja kivet. Pilppu-niminen peli kuuluu vanhoihin heittopeleihin, jossa heitetään lyhyttä puukapulaa eli pilppua. Taivaan- eli Jaakopin tikapuissa lapset pyörittivät kahta puupalikan puoliskoa kämmeniensä välissä ja heittivät ne maahan. Sen mukaan, asettuivatko puoliskot sydän- vai kuoripuoli ylöspäin, oli lupa siirtää puunvesan oksille ripustettua koukkua ylemmäs.


Kyllä met pahuuttakin tehthin; naapurin Milikan ikkunan alla soitethin pirunviulua. Kiinnitehin nastalla karhunlankaa ikkunanapielehen ja se voirelthin lanka kynttilällä ja sitte jollain kovalla esineellä esim. kamman tylppäsivulla tai ahrtsin palasella siveltin lankaa pitkin. Jos lankaa piti kiereällä, niin tuli vinkuva ääni ja jos vähän löysytti niin ääni maraltu.

Kotitekoisten leikkikalujen tekoon isoisillä oli eniten aikaa. Vaari saattoi veistää keppihevosen, hyrrän eli villikissan, jousipyssyn, puukiväärin, miekan tai nukenkehdon, rakentaa puuauton tai jopa puujalat. Sopivan ikäisenä lapset ryhtyivät itsekin harjoittelemaan veistämistä. Hieman vanhempana lapset tekivät itselleen torvia ja pillejä. Käsityötaito karttui myös muiden töiden opettelemisen ohessa. Sukset ja kelkat tehtiin kotona. Keväällä isä auttoi pajupillin tekemisessä ja kesällä kaarnalaivan. Osa poikien rakentamista leluista oli teknisiä, kuten vesirattaat, tuulimyllyt, pyssyt, ja sätkyukot. 

Puu on ollut aina tärkeä leikkikalujen valmistusmateriaali. Vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä kotitekoiset leikkikalut olivat tavallisimpia, sillä tehdasvalmisteisia ostoleluja ei juuri ollut saatavilla. 
Ennen televisiota kuunneltiin radiota ja soitettiin grammofonia. 1950-luvun puolivälissä tuli Markus-sedän satutunnit, ja niitä kuuntelimme hartaasti. Oikeanpuoleisessa kuvassa Anne-mummo (n. 4,5, v.) soittelee single levyjä "Möllin" ja Pimpan" kanssa. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on oik. lattialla "Mölli" (Kari) ja  Seija, Iiriksen sylissä "Maibi" (Anne Majbritt), ja "hetekalla" istuvat Anne-mummo n. 5,5, v.  ja "Pimpa" (Kai). 

Näköradiosta eli televisiosta puhutiin ja sellaisia lapset rakensivat pahvilaatikoista tai kuten Anne-mummo, Pimpa ja Mölli rakensivat vanhasta radiosta. Anne osasi jo povata tulevaisuutta ja käytti leikisti  jo silloin n. v. 58 TV:n kauko-ohjainta. Pimpa oli TV:n sisällä ja leikki uutistoimittajaa.

Lapset leikkivät näköradiota eli TV:tä. Pane merkille edistyksellinen leikki-kaukosäädin.

Sitten tuli televisio, joka syrjäytti miltei kaikki pihaleikit. Kun kylään tuli ensimmäinen televisio, kuten tuli  v. 59 Anne-mummon kotiin Palosaarelle, niin sitä tuli lähinaapurit katsomaan joka ilta. Olohuone oli täynnä ihmisiä, vaikka TV.kuva oli aluksi todella huono. Mutta sitten kun saatiin Lapualle anteenni, niin nähtiin yksi kanava ja sieltä katsottiin tietenkin kaikki ohjelmat.